Aamulla yhdeksän aikaan lähdimme taksilla koululle ilmoittautumaan. Joudumme aina matkaamaan kahdella eri taksilla, koska kuskit eivät ota kuin neljä henkilöä taksiinsa. Jenni ja Tommi ottivat oman taksinsa ja antoivat karttansa meille. Kävi niin, että heidän kuskinsa eksyi totaalisesti jo Pudongilla. No minä, Elina ja Noora pääsimme haluamaamme paikkaan SUFE:n pääkampukselle. Siellä meitä oli vastassa tuutoreita pukeutuneina punaisiin SUFE:n Finance students paitoihin. No he lähtivät kuljettamaan meitä kolmea ilmoittautumaan, kunnes paikan päällä selvisi, että me emme voi ilmoittautua täällä vaan meidän pitää mennä toiselle kampukselle, jossa meidän tuleva kielten opetuskin tulee olemaan. No otimme taksin alle ja tuutori neuvoi tien kuskillemme. Taksilla matkatessamme annoimme soitimme toiseen taksiin ja annoimme puhelimet kuskeillemme, jotta tämä toinenkin kyyti pääsisi vihdoin oikeaan paikkaan. Kiinalainen auto/liikennekulttuuri on toinen mistä avauduin myöhemmin…
Päädyimme siis kampukselle, jossa tulevat kiinan kielet tulisivat alkamaan ensi viikon alussa. Paikka vilisi aasialaisia ja länsimaalaisia oli ainoastaan muutamia. Varsinainen ilmoittautuminen oli sitten tapaus sinänsä. Ei mitään järkeä. Menimme Step-by-Step tiskiltä toiselle ja hoidimme eri asioita. No sama etuilukulttuuri jatkui täälläkin ja noin 50 hengen tilaan oli tungettuna tuplaten ihmisiä. Voitte kuvitella kuinka hiki virtasi ja ärtymys kasvoi, kun seisoit jonossa ja ihmiset kiilasivat itsensä koko jonon eteen. Saman teimme myös me. Minä etunenässä. Tungeksin jonossa, jossa toisten piti maksaa seteillä lukukausimaksunsa ja tyttö laski helmitauluapunaan tuhansia, tuhansia juaneja. Meidän ei tarvinnut kuin saada raksi ruutuun, että meille on valtio maksanut tämän lystin. Myös islaminuskoiset tajusivat tämän ja nuori poika seuranaan muutama huntupää yritti etuilla minua, vaikka olin jonon ensimmäisenä. Viimeistään siinä vaiheessa mulkaisin tätä nuorta herraa vihainen ilme kasvoilla. Ehkä jotkut muistavat tämän katseen.
Vihdoin pääsimme puoleen väliin näitä kohtaamispisteitä. Vuorossa oli passintarkastus. Passistani ja viisumistani on matkan aikana otettu useita, useita kopioita. Samassa pisteessä annettiin osalle opiskelijoista vuoronumeroita ensi viikolla tapahtuvaan lääkärintarkastukseen. Myös me tarvitsimme tällaisen vuoronumeron ja lääkärintarkastuksen, koska meidän pitää hakea oleskelulupaa Kiinasta, jotta voisimme tulevaisuudessa matkustella maasta pois ja takaisin. No tämä nuori tyttönen ei suostunut antamaan tällaista vuoronumeroa, koska hänen mukaansa emme tarvitsisi oleskelulupaa. Ärtymys kasvoi taas, mutta en jaksanut vängätä vastaan, koska jokaisessa jonossa jonottaminen kesti sen tunnin. Seuraavaksi pääsimme paikkaan, jossa saatoimme todistaa kiinan kielen taitomme. Jonottaessani tein hieman jo tuttavuutta tähän islaminuskoiseen nuoreen herraan. Oli Algeriasta kotoisin. Samassa tutustuimme herraan Kolumbiasta, joka oli jo tovin täällä opiskellut, mutta aloitti kiinan kielen opinnot meidän kanssamme ja halusi samaan ryhmään kanssamme. Siitä jatkoimme uudestaan hakemaan tätä vuoronumeroa tähän lääkärintarkastukseen ja jollain ihmeen kaupalla se meille annettiin. He vain eivät vieläkään tajunneet, mitä tekisimme viisumilla, joka mahdollistaa meille rajattoman kulkemisen Kiinasta ulos ja sisään. Sen jo tiedän, että kiinalaiset eivät matkusta rajojensa ulkopuolelle.
Kello oli kaksi ja viimeinen piste oli opiskelijakortti. Meille ilmoitettiin, että paikka toistaiseksi suljettu ruokailun takia ja lähdimme myös itse lounastamaan lähistöllä sijaitsevaan kuppilaan. En tiedä mitä söin mutta hyvää se oli ja nälkä lähti viimeistään kun hain suklaapatukan lähikioskista. Palattuamme takaisin kampusalueelle, lähdin paikallisen Hulkin toimistoon ilmoittautumaan myöhässä Kiinan kulttuurin kurssille. Kurssi-ilmot englanninkielisille kursseille olivat jo menneet, mutta sain puhuttua itseni ja Elinan Kiinan kulttuurin kurssille. Huom. palvelu oli ystävällistä tässä toimistossa. Kurssi alkaa ensi ke. ja muuten kurssista ei olekaan tietoa. Palasimme takaisin opiskelijakorttitoimistoon, jonotimme tunnin jonka jälkeen meille ilmoitettiin, että tietokone hajosi tulkaa huomenna uudestaan. Päätimme, että ehkei vielä huomenna halua takaisin koululle. Torstaina meidän onkin jo PAKKO mennä koululle, on koulun avajaiset ja arvatenkin se on punaisen väristä oodia kansantasavallalle ja kommunismille. Hallelujaa! Olisin valmis jättämään tämän väliin, mutta torstaina selviävät myös ryhmäjaot ja paikka, missä tulisimme opiskelemaan kiinan kieltä seuraavan syksyn lähes jokaisena arkipäivänä aamukasista-kahteentoista, eli 20h viikossa. Mietimme myös, josko järjestäisimme Vaasan yliopiston tutustumisbileet vol.2 in Shangai, ja kutsuisimme kaikki hyvät tyypit tuolloin torstaina Pudongin asuntoomme…
Hyvin suunniteltu Pekingin reissu jää nyt hamaan tulevaisuuteen, mutta toteutuu kyllä. Ennen sitä on hoidettava kouluasiat kuntoon. Ilta meneekin etsiessä papereista mahdollisuutta, milloin voisin aloittaa lomani Kaakkois-Aasiassa. Jos papereihin on luottamista, olisi marraskuun alussa kiinan kielen puoliväliperioditentti, jonka jälkeen kutsuu muut maisemat. Sen olen kuitenkin oppinut täällä, että asioista on turha innostua etukäteen, koska ne eivät koskaan mene niin kuin itse niiden haluaisi menevän... Kiina osaa yllättää joka päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti