Keskiviikkoillalla (oliko se tosiaan keskiviikko!?) saavuin Bangkokiin, lahelle Khao San Roadia ja lahdin etsimaan yopaikkaa itelle. Oli melkoinen tomahdys Bangkokin turistighettoon! Yritin etsia itelleni halpaa mestaa yopya, mutta ei tahtonut loytya tarpeeksi hyvaa hinta/laatusuhteeltaan. Tormasin ensimmaisiin suomalaisiin ja kyselin heilta. He neuvoivat hyvan, rauhallisen kadun ja jo ensimmaisesta mestasta sain huoneen kolmella eurolla. No se huone muistuttaa lahinna vankilasellia! Kaiken huipuksi sielta loytyi MeNaiset- lehti, vai oliko se Eeva... Bussimatkan jalkeen sita oli niin poikki, etten jaksanut muutakuin kavaista syomassa kahdet kanasetit katukeittiossa vajaalla eurolla.
Torstaipaivana oli luvassa kulttuuripaiva, tai paremminkin sanottuna temppelipaiva. Lahdin talsimaan hostellilta kohti turistikohteita. Saavuin ensiksi johonkin toriaukiolle, joka oli taynna ihmisia. Vissiin joku prinsessa oli just kuollut taalla ja sen muistoksi oli jarjestetty jonkinmoiset torikokoontumiset. Juomapullon takia mua ei paastetty alueelle. Siita jatkoin sit Grand Palaceen, jossa vartijat maarasivat mut heittamaan sortsien paalle pitkat housut. Hikosin kuin pieni elain! Siina talsin naissa USEISSA eri temppeleissa ja ties missa parisen tuntia. Reissun jalkeen menin laheiseen kahvilaan sufeelle, jossa kyselin tarjoilijoilta hyvia turistikohteita Bangkokissa. Kaveri tuli kartan kanssa ja siina me ympyroitiin naita temppeleita, mihin menna. Kyselin hanelta lentokentan tilanteesta, mutta eihan taalla kukaan siita mitaan tieda. Pian poytaani tuli joku armeijan heppu valittelemaan tilannetta. Vaihdoimme pari sanaa tilanteesta, korrektisti toivoin pikaista ratkaisua asiaan, koska oma kaks kuukautta sitten buukatun lennon oli tarkoitus lahtea lauantaiaamupaivasta. Han totesi tilanteen olevan ohi siihen mennessa.
Kahvilasta jatkoin matkaa ensin johonkin temppeliin, jossa oli tama makaava buddha. Siita jatkoin matkaani Chintatowniin lievittamaan ikavaani Kiinaa kohtaan, tai... Siella pyoriskelin kojuissa ja markkinoilla tovin, jonka jalkeen paatin lahtea etsimaan jotain korkeata huippua Bangkokin keskustasta. Jossa oli myos temppeli. Sielta paastyani olin kaveleskellyt naissa temppeleissa ja Bangkokin kaduilla lahes yhdeksan tuntia. Paatin kuitenkin kavaista viela AirAsian toimistolla kyselemassa lentoni peraan, mutta niinkuin kaikille muillekin, myos minulle todettiin: emme tieda koska lentokentta avautuu. Koska tilanne oli niin epavarma, ja on edelleenkin, oli pakko ruveta miettimaan muita vaihtoehtoja paastakseni Koh Taolle. Sukelluskortti on pakko saada! Hostellilla tarjottiin kymmenelle eurolla bussi/lauttayhteytta Koh Taolle. Lahto olisi illalla kuudelta ja itse saarella olisi seuraavana paivana yhdeksan aikaan aamulla.
Aamun ensimmainen heratys tapahtui 02am, kun aivan hostellini, ja taman turistialueen lahettyvilla kuului kaksi-kolme rajahdysta ja taman jalkeen valitonta ampumista. Koko kerroksemme herasi ja siina parvekkeella ihmettelimme, etta kuuluipas ne lahelta. Kuitenkaan mitaan sireenin aania tai kirkumista ei kuulunut. Joten saattoi olla, etta tama oli jonkinlainen feikki tai pelottelua. Aamulla kyselin hostellin henkilokunnalta, joka yllattaen ei tiennyt asiasta mitaan. He menivat paikan paalle kyselemaan, mita taalla on tapahtunut. Heille ei kerrottu mitaan, mutta useat laukaukset ja rajahdykset seinassa kertoivat, etta rajahdykset olivat sattuneet kyseisessa rakennuksessa, joka on noin 400m paassa hostellistamme, ja tasta turistialueesta. Hallituksen joukot, armeija, olivat ampuneet kovilla tata opposition paamajaa, joka ilmeisesti oli radioasema.Taalla ei tilanteesta tosiaan puhuta, ainakaan ulkomaalaisille. Tietoa ei saa mistaan, eika englanninkielella ilmestyvat paikalliset sanomalehdet aiheesta pahemmin kirjoita...
Nyt alkaa meikalaisella olla olo, etta liika on liika. Ei enaa yhtaan temppeleita tai muita turistinahtavyyksia. Pakko saada jotain aktiviteetteja. Siita syysta menin aamuseiskan aikoihin Vorapinin thaiboxing -kurssille. Valita sai yhdesta kerrasta, usemman kertaan ja kuukauden kursseja. Otin kertakurssin kymmenella eurolla. Samantien housut jalkaan ja hyppimaan narua. Kun Vorapin oli tyytyvainen, kadet teipattiin ja siita alkoi treeni. Olin ihan fiilareissa! Uskomaton maara adrenaliinia virtasi (ja hikea) ja herra Vorapin joutui valilla kaskemaan pitamaan taukoa ja juomaan vetta. Aamun kunnon reenin paatteeksi Vorapin tuli kyselemaan, jaisinko pidemmaksikin aikaa reenaamaan. En kiella, etteiko ajatus kaynyt mielessa. No iltapaivalla menin uudestaan tunnille, koska oletin etta maksamani kertamaksu oli paivamaksu. No mulle ilmoitettiin, etta ei, taalla maksetaan kerroista. Rahaa ei ollut mukana, joten paatin jattaa iltapaivan tunnin valiin ja lahdin hostellilta hakemaan rahaa ja kyselemaan, josko alueella olisi kuntosalia. Turistipisteessa neuvottiin yhteen hotelliin ja siella vietin iltapaivana. Ihan helkkarin hyva fiilis, kun ei ole pian neljaan kuukauteen reenannut ja kilot karisseet. Salin jalkeen otin ensimmaisen saunakokemukseni pitkasta aikaa. Viime kerta on tapahtunut joskus elokuussa Suomessa... Lisaksi palkitsin itseni viela subilla...
Koska tilanne on epaselva, eika infoa saa mistaan, paatin ottaa taman bussi/lauttayhteyden talle illalle. Lentokentat ovat mita todennakoisemmin myos huomenna kiinni,ehka koko viikonlopun tai kuten salilla eras thaimaalainen totesi, pahimmassa tapauksessa viikon tai kaksi. Taalla edetaan melkoisessa epatietoisuudessa. Itsellani olisi huomisaamulle lento AirAsialla... Tapaamani suomalaiset olivat saaneet yhden tekstarin finskilta: lentonne on peruutettu. Mutta kuitenkin lahden puolen tunnin paasta kohti Koh Taota. Ensin yobussilla sellaset 9h Chumboniin ja siita pikalautta Koh Taon saarelle, jossa olen lauantai-aamusta. Siita kavelen sitten samaiseen sukellusfirmaan, jossa tuttujakin on kaynyt kesalla kurssin ja Pekingissa tapaamani suomalaiset tulevat sukellusopettajat. Opetuksen saa siis suomeksi. Tarkotus ottaa muutaman paivan sukelluskurssi, hinta kait parisensataa. Samaisessa firmassa autetaan myos loytamaan bungalowi ja kuulin jo, etta siella olisi joku Suomialue. Riippuen miten kauan kurssilla menee, saatan loppuviikosta lahtea viela bussilla Krabille ja ehka Phi Phi saarille, mutta turha se on taalla etukateen liiemmin suunnitella. Nyt riitti kuitenkin temppelit, pagodat ja museot!!!
torstai 27. marraskuuta 2008
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Totally BAD!
Tama kirjoitus on omistettu tielle, jonka numeroa en tieda, mutta joka kulkee Siem Reapista Bangkokiin. Matka oli melekonen kokemus! Alkuun naytti silta, etta tie olisikin korjattu ja kaiken lisaksi vanhan asfaltin paalle laitetttiin uutta asfalttia. Mutta pian naky edessamme olikin lohduton ja me lankkarit vain katselimme toisiamme. Tie oli alkuun osittain asfalttia, tai ainakin naytti silta, mutta ei se silta tuntunut. Pian sita ajettiinkin jo hiekkatiella, jossa monttuja ja isoja kivia ei saastelty. Oli lihakset melko hellina, kun ensimmainen tauko oli kolmen tunnin matkan jalkeen. Matkan aikana naki kuitenkin hyvin koyhaa Kampotsan maaseutua. Kaikki tehtiin kasin ja porsaita, eli joulukinkkuja kuljetettiin mopolla useita kylki kyljessa. Viiden tunin hiekkatien jalkeen saavuimme rajalle. Rajanylitys tehtiin kavellen. Siina juttelin kampotsalaisen oppaamme kanssa tien huonosta kunnosta. Hanen mukaansa ei ole salaisuus, etta Thai Airlines maksaa Kampotsan hallitukselle tien huonosta kunnosta. Kiitos siis tasta kokemuksesta menee ko. lentoyhtiolle. Oppaan mukaan kuitenkin tieta ollaan parantamassa, jopa asfaltoitaisiin, ja tie olisi siedettava vuonna 2010. Epailen kuitenkin suuresti, koska matkan aikana oli kymmenia keskeneraisia siltahankkeita, eika paikan paalla nakynyt tyontekijoita.
Tie Thaimaa puolella oli kuitenkin loistava, ja meidat lankkarit lahdattiin minibussiin. Matka kesti vajaa nelisen tuntia. Matkan aikana aiti lahetteli kotisuomesta huolestuneita viesteja Bangkokin tilanteesta. Itse olin kuullut lahinna, etta parit pikkumellakat tassa viikon aikana taalla olisi ollut. En muuta. No tanne tullessa tilanne oli kuitenkin kai saatu haltuun, koska mitaan jalkia mellakoista ei nakynyt. Tosiaan tassa reissun aikana ei paljoakaan tieda finanssikriisista, yleensa ei tieda edes mita kello on, mika paiva on tai muuta perin tarkeaa. Reissukarttani kuitenkin sanoo, etta Bangkokissa pitaisi pari paivaa viettaa ennen lauantain lentoa Surat Thaniin, josta lautta Koh Taolle.
Tie Thaimaa puolella oli kuitenkin loistava, ja meidat lankkarit lahdattiin minibussiin. Matka kesti vajaa nelisen tuntia. Matkan aikana aiti lahetteli kotisuomesta huolestuneita viesteja Bangkokin tilanteesta. Itse olin kuullut lahinna, etta parit pikkumellakat tassa viikon aikana taalla olisi ollut. En muuta. No tanne tullessa tilanne oli kuitenkin kai saatu haltuun, koska mitaan jalkia mellakoista ei nakynyt. Tosiaan tassa reissun aikana ei paljoakaan tieda finanssikriisista, yleensa ei tieda edes mita kello on, mika paiva on tai muuta perin tarkeaa. Reissukarttani kuitenkin sanoo, etta Bangkokissa pitaisi pari paivaa viettaa ennen lauantain lentoa Surat Thaniin, josta lautta Koh Taolle.
tiistai 25. marraskuuta 2008
Wandering in Angor Wat
Perjantaina aamuyolla kahden aikaan matka alkoi kohti Kampotsaa. Ensin neljan tunnin bussimatka Mui Nesta Saigoniin, parin tunnin odottelut ja siita seitseman tunnin matka Phnom Pehniin. Rajanylitys tapahtui melko kivuttomasti. Mita kun bussi-isantamme halusi kaikkien matkalaisten passit ja teki kaiken puolestamme, mita nyt veloitti siita viis dollaria. Vietnamin rajalla tullivirkailija vaha kettuili, kun en loytanyt maahantulokorttiani. Matka taittui muuten aika leppoisasti, kun vieressa istui kampotsalainen nuorimies, joka opiskeli Vietnamissa hammaslaakariksi. Han kertoi lyhyesti Kampotsan historian ja elamaa taalla.
Valitsin hostellini lounarin ja Maijan suosittelujen perusteella ja paikka tosiaan oli taynna reppumatkaajia. Sain sangyn dormista kahdella dollarilla yo. Mita nyt dormi oli eteinen, joka yhdisti viisi huonetta vessaan ja suihkuun, joten aamulla kaytava oli melkoinen valtavayla. Mut oli sikarento olla dormissa, jossa oli hyva porukka. Siina perjantaina lahdin sitten kavelemaan pitkin Kampotsan paakaupungin katuja. Ei mitaan nahtavaa. Turisteja paikat taynna! Kaveleskelin pimeassa, kun kaksi tyttoa pelaytti meikalaisen toden teolla. Samaiset australialaiset tytot olivat olleet samalla Halong Bay reissulla Vietnamissa. Lahdimme porukalla etsimaan ruokapaikkaa ja loysimme yhden, jossa GT:t olivat kaks dollaria. Siina ensimmainen ilta sitten vierahtikin...
Lauantaipaivana kavin katsomassa Kiling Fieldsin, jossa sijaitsee useita Pol Potin aikaisia joukkohautoja. Alue oli aika pysayttava. Siita jatkoin Tuol Sleng museoon, missa vietin varmaan kolmisen tuntia lueskellen tarinoita ja katsellen kuvia, mita tuossa entisessa koulussa, joka oli muutettu kidutusvankilaksi Pol Potin aikaan, oli tapahtunut. Siita kaveskelin keskustaan ja kavin katsomassa jonkun palatsin, jonka nimea en muista. Palatsi oli ookoo, mutta kehtasivat pyytaa yli kuus dollaria sisaanpaasysta, kun useat alueet sisalla olivat paasy kieletty. Ei aikaakaan kun taas tormasin australialaiset tassa samaisessa ravintolassa. Kavin vain hostellissa taydentamassa lompakon dollareista ja otin joukkooni puolalaisen dormikaverini. Vietimme illan tassa Happy Herbs pizzeriassa, syoden, juoden samalla saimme useita kavereita ravintolan tarjoilijoista, kirjakaupustelijoista ja tuktuk-kuskeista, jotka liittyivat seuraamme vahan valia. Oli helkkarin hauskaa...
Sunnuntaipaivana menin vierailemaan yhdessa Phnom Pehnin orpokodeista. Kavimme motokuskin kanssa ostamassa sakillisen riisia, jonka vein orpokotiin. Paikka sijaitse jossain Phnom Pehnin slummeista ja kun sisaan paasin, ei mennyt kuin minuutti niin lapset kaahivat syliini. Talossa oli 26 orpoa, ehka kaksi tyontekijaa ja 10 lankkaria vierailemassa. Ilmeisesti orpokodissa kaynti on asia, jota tehdaan kun tullaan Kampotsaan... Paiva vierahti siella. Sain parhaan kaverin talon kiusantekijasta, joka oli koko ajan harnaamassa muita. Hauska salli! Sita oli koko ajan lasten riepoteltavina ja halattavina. Lapset olivat myos erittain tottuneita poseerajia kameralle ja kaiken huipuksi osasivat kayttaa kameroita itse. Lapset myos puhuivat hyvaa englantia, toisin kuin tyontekijat.
Sunnuntai-illalla tapasin dormissa saksalaisen jatkan ja menimme englantilaisten tyttojen kanssa syomaan. Jostain kumman syysta he halusivat jaada tahan Herbsin pitseriaan ja jostain kumman syysta kaikki alueen tuktuk-kuskit, kirjakauppiaat ja tyontekijat olivat parhaita kavereitani. Seuraavana paivana oli edessa kuuden tunnin bussimatka Siem Reapiin. Taalla sitten otin yhden lounarin hostelleista, ja tottakai australialaistytot olivat samassa hostellissa. Kavaisin illalla katsomassa Siem Reapin keskustaa. Otin mm. tuktukin, joka naytti minulle tata lankkarialuetta ja baarikatua, vaikka pyysin nahda kaupungin keskustaa. Illalla tytot veivat mut pitsalle, kun olivat edellisena iltana loytaneet paikan meikalaiselle. Oli se fiili vetaa pitsa, jossa oli kanaa ja homejuustoa! Siita ilta jatkui viela viereiseen baariin.
Tanaan tiistaina vierailin Angor Watissa. Syy, jonka takia halusin Kampotsaan. Temppelialue oli kylla mielettoman mahtava! Aika uskomaton mesta! Vietin kuus tuntia vieraillen eri temppeleissa, joihin oma tuktuk-kuskini meikalaista vei. Ihmettelen etta tama maailman suurin temppeli ei kuulu maailman ihmeisiin. Muuten Kampotsa on ollut ehka pienoinen pettymys. Taalla ei ole oikein mitaan muuta nahtavaa kuin Angor Wat. Maan paakaupunki oli aika tylsa paikka. Eika Siem Reapissakaan turhan kauaa tarvi olla. Toiseksi, nama kaupungit ovat taynna turisteja. Aivan taynna! Ja hinnat ovat sen mukaiset! Vietnam oli huomattavasti halvempi maa syoda ja juoda. Olen myos ehka taalla kuluttanutkin enemman rahaa kuin Vietnamissa, koska matkakassani oli aika terveella pohjalla Vietnamista lahdettyani. Kampotsasta varmasti loytyisi nahtavaa, kuten Rattanakiri, mutta matkustaminen taalla kestaa ja on erittain epamukavaa.
Huomenaamulla on lahto Bangkokiin. Tama bussimatka saattaa kestaa 10-14 tuntia. Olen myos kuullut ja lukenut, etta tie ei ole parhaimmassa mahdollisessa kunnossa. Syyna korruptio. Kuulemma eras lentoyhtio rahoittaa erasta puoluetta taalla.
Valitsin hostellini lounarin ja Maijan suosittelujen perusteella ja paikka tosiaan oli taynna reppumatkaajia. Sain sangyn dormista kahdella dollarilla yo. Mita nyt dormi oli eteinen, joka yhdisti viisi huonetta vessaan ja suihkuun, joten aamulla kaytava oli melkoinen valtavayla. Mut oli sikarento olla dormissa, jossa oli hyva porukka. Siina perjantaina lahdin sitten kavelemaan pitkin Kampotsan paakaupungin katuja. Ei mitaan nahtavaa. Turisteja paikat taynna! Kaveleskelin pimeassa, kun kaksi tyttoa pelaytti meikalaisen toden teolla. Samaiset australialaiset tytot olivat olleet samalla Halong Bay reissulla Vietnamissa. Lahdimme porukalla etsimaan ruokapaikkaa ja loysimme yhden, jossa GT:t olivat kaks dollaria. Siina ensimmainen ilta sitten vierahtikin...
Lauantaipaivana kavin katsomassa Kiling Fieldsin, jossa sijaitsee useita Pol Potin aikaisia joukkohautoja. Alue oli aika pysayttava. Siita jatkoin Tuol Sleng museoon, missa vietin varmaan kolmisen tuntia lueskellen tarinoita ja katsellen kuvia, mita tuossa entisessa koulussa, joka oli muutettu kidutusvankilaksi Pol Potin aikaan, oli tapahtunut. Siita kaveskelin keskustaan ja kavin katsomassa jonkun palatsin, jonka nimea en muista. Palatsi oli ookoo, mutta kehtasivat pyytaa yli kuus dollaria sisaanpaasysta, kun useat alueet sisalla olivat paasy kieletty. Ei aikaakaan kun taas tormasin australialaiset tassa samaisessa ravintolassa. Kavin vain hostellissa taydentamassa lompakon dollareista ja otin joukkooni puolalaisen dormikaverini. Vietimme illan tassa Happy Herbs pizzeriassa, syoden, juoden samalla saimme useita kavereita ravintolan tarjoilijoista, kirjakaupustelijoista ja tuktuk-kuskeista, jotka liittyivat seuraamme vahan valia. Oli helkkarin hauskaa...
Sunnuntaipaivana menin vierailemaan yhdessa Phnom Pehnin orpokodeista. Kavimme motokuskin kanssa ostamassa sakillisen riisia, jonka vein orpokotiin. Paikka sijaitse jossain Phnom Pehnin slummeista ja kun sisaan paasin, ei mennyt kuin minuutti niin lapset kaahivat syliini. Talossa oli 26 orpoa, ehka kaksi tyontekijaa ja 10 lankkaria vierailemassa. Ilmeisesti orpokodissa kaynti on asia, jota tehdaan kun tullaan Kampotsaan... Paiva vierahti siella. Sain parhaan kaverin talon kiusantekijasta, joka oli koko ajan harnaamassa muita. Hauska salli! Sita oli koko ajan lasten riepoteltavina ja halattavina. Lapset olivat myos erittain tottuneita poseerajia kameralle ja kaiken huipuksi osasivat kayttaa kameroita itse. Lapset myos puhuivat hyvaa englantia, toisin kuin tyontekijat.
Sunnuntai-illalla tapasin dormissa saksalaisen jatkan ja menimme englantilaisten tyttojen kanssa syomaan. Jostain kumman syysta he halusivat jaada tahan Herbsin pitseriaan ja jostain kumman syysta kaikki alueen tuktuk-kuskit, kirjakauppiaat ja tyontekijat olivat parhaita kavereitani. Seuraavana paivana oli edessa kuuden tunnin bussimatka Siem Reapiin. Taalla sitten otin yhden lounarin hostelleista, ja tottakai australialaistytot olivat samassa hostellissa. Kavaisin illalla katsomassa Siem Reapin keskustaa. Otin mm. tuktukin, joka naytti minulle tata lankkarialuetta ja baarikatua, vaikka pyysin nahda kaupungin keskustaa. Illalla tytot veivat mut pitsalle, kun olivat edellisena iltana loytaneet paikan meikalaiselle. Oli se fiili vetaa pitsa, jossa oli kanaa ja homejuustoa! Siita ilta jatkui viela viereiseen baariin.
Tanaan tiistaina vierailin Angor Watissa. Syy, jonka takia halusin Kampotsaan. Temppelialue oli kylla mielettoman mahtava! Aika uskomaton mesta! Vietin kuus tuntia vieraillen eri temppeleissa, joihin oma tuktuk-kuskini meikalaista vei. Ihmettelen etta tama maailman suurin temppeli ei kuulu maailman ihmeisiin. Muuten Kampotsa on ollut ehka pienoinen pettymys. Taalla ei ole oikein mitaan muuta nahtavaa kuin Angor Wat. Maan paakaupunki oli aika tylsa paikka. Eika Siem Reapissakaan turhan kauaa tarvi olla. Toiseksi, nama kaupungit ovat taynna turisteja. Aivan taynna! Ja hinnat ovat sen mukaiset! Vietnam oli huomattavasti halvempi maa syoda ja juoda. Olen myos ehka taalla kuluttanutkin enemman rahaa kuin Vietnamissa, koska matkakassani oli aika terveella pohjalla Vietnamista lahdettyani. Kampotsasta varmasti loytyisi nahtavaa, kuten Rattanakiri, mutta matkustaminen taalla kestaa ja on erittain epamukavaa.
Huomenaamulla on lahto Bangkokiin. Tama bussimatka saattaa kestaa 10-14 tuntia. Olen myos kuullut ja lukenut, etta tie ei ole parhaimmassa mahdollisessa kunnossa. Syyna korruptio. Kuulemma eras lentoyhtio rahoittaa erasta puoluetta taalla.
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Saigon-Rach Gia-Saigon-Mui Ne
Sunnuntaina kavaisin kaikissa pakollisissa Saigonin nahtavyyksissa. Aamulla menin turistilauman mukana kattomaan Cu Chi tunneleita, viidakkoalueelle jossa Vietnamilaiset sotivat tunneleistaan jenkkeja vastaan. Takaisin tulomatkalla jain bussista pois ja kavaisin katsomassa Reunification Palacea. Liityin ruotsalaisen elakelaislauman seuraan ja kuuntelin heidan oppaansa tarinoita palatsista, ja kyselin jos en ymmartanyt jotain sanaa. Normi palatsi. Siita jatkoin matkaa War Remnants museoon, joka oli hyva setti jenkkilaisten julmuuksista Vietnamin sodan aikana. Paikan paalle oli lahdattu jos jonkinmoista sotamateriaalia: helikoptereita, lentokoneita, tankkeja eri aseita ja hemmetin hyva kuvakollaasi tapahtumista sodan aikana.
Sunnuntaiyona alkoi matka sitten Rach Giaan, satamaan josta laivat lahtevat Phu Quocin saarelle. Vietin tunnin hotellin omistajaperheen seurassa ja he kertoivat elamastaan. Myos naapurissa asunut muori tuli morjestamaan, mutta ei suostunut istumaan vieressani vaan meni lattialle potkottelemaan. Muori kavaisi myos taputtamassa mahaani ja kehui, etta sun pitaa syoda nuori mies. Tosiaan kiloja on koko Aasiassa olon aikana lahtenyt lahes viisi. No naapurin isanta lahti heittamaan meikalaista moottoripyorallaan ja hotellin omistajat tulivat viela hyvastelemaan. Bussiasemalla isanta opasti mut oikeaan "matkahuoltoon". Istuin josain toimistossa tunnin verran ja taa vaki rupes siivoamaan sita torakoista ja muusta paskasta. Bussikuski kavi hakees meikalaisen kyytiin ja bussissa otin uuden karheen satiininiskatyynyn ja silmalaput paketista ja lakanan ja heittaydyin lusikka-asentoon, kuvitellen etta nukun koko kuuden tunnin matka. Mutta viela mita, kun paastiin Saigonin keskustasta ajelimme josain viidakossa ja joen aarella ja tie oli kaikkea muuta kuin tasainen asvalttitie. Heittelehdin minibussissa kuin jalkapallo ja ei tietoakaan, etta olisin nukkunut silmaystakaan. Tiet olivat kuoppaisia ja yhtamutavellia. Kuuden aikaan Rach Gian bussiasemalta otin moton, joka vei mut satamaan. Paikan paalla ei ollut ketaan ja kaikki lippuluukut tyhjia lukuunottamatta yhta. Menin satamaan odottelemaan, aikaa lahtoon oli pari tuntia. Viereen tuli joka koijjari juttelemaan, kyseli mihin oon menossa. Laitoin volat taysille mp3-soittimessa, ja odotin et kaveri lahtis. Kun ei millaan ollut lahossa, kysyin mitas hanella oli mielessa. Kerroin olevani matkalla Phu Quocin saarelle. Han kertoi, etta laivat eivat sinne tanaan kulje. Olin et mita ihmetta, ala valehtele. Koijari valitteli huonoa saata, sanoin et miten se voi olla huono ku ilma taalla tyyni ja aurinko paistaa. No kavaisin kysymyssa muilta ihmisilta ja kuulin, et laivat ei tosiaankaan kulje saarelle, jossa oli myrsky meneillaan. Otin moton, joka vei mut laivayhtion toimistoon ja sain rahat takaisin. Sanoivat, etta ehka kolmeen paivaan ei oo saarelle liikennetta. Paatin lahtea heti seuraavalla bussilla Saigoniin, ja miettia matkan aikana mihin sitten. Pihaan ilmaantui nuorimies, joka lupasi heittaa halvalla bussiasemalle. Matka kuitenkin paatyi johonkin pihakadulle, ja ilmoitin etta ei tama mikaan bussiasema ole. No nainen oli innokkaana kauppaamassa bussilippua, eika nuorimies ollut viemassa meikalaista bussiasemalle, joten otin lipun ja odottelin puolisen tuntia tata bussia. Reissu takas Saigoniin, 270km ja semmoset seitteman tuntia istumista. Paatin matkalla viela jaada Vietnamiin, ja ottaa valittomasti Saigonista bussin johonkin lahelle, lohomestaan.
Ennen kolmea olin sitten Saigonissa, taas. Kavin katsomassa tutun matkatoimiston reissukarttaa ja kyselin, paaseeko milla hinnalla ja viela tanaan Mui Neen. Lahtoon oli aikaa 20 minsaa, otin reissun tietamatta mihin olin menossa. Ihan sama, viikko reppu selassa ja yhta matkustelua, joten pieni loma lomasta ei olisi pollompi idea. Matkaa pieneen kalastajakylaan oli 220km ja ja luvattin, etta matka taittuu neljassa tunnissa. Matkaan meni kuitenkin kuutisen tuntia ja yhden paivan aikana olin matkustanut bussissa lahes parisenkymmenta tuntia. Hapesin silmat paastani, kun haisin turistibussissa pahalle ja naytin nukkuneen rukoukselta. Majoittumisesta ei ollut hajuakaan, joten heitin kuskille hotellien nimia lounarista. Han kehui meni jo meni jo, kunnes yhden nimen kohdalla pariskunta huuteli olevansa menossa sinne. No jain pois heidan kanssaan, mutta taman hotellin oma bungalowi oli turhan kallis. Kavelin viereiseen ja kadenvaannon jalkeen he lupasivat bungalowin meikalaiselle hintaan 7usd. Siina naureskelin, etta tama on turhan hieno meikalaiselle, mutta otetaan pois ja maksetaan ens vuonna...
Eka paiva Mui Nessa menikin omalla rannalla lohoillen. Sipaisin itseeni vietnamilaista aurinkorasvaa, joka jalkeenpain olikin virhe. Meikalaisen selka ja takareidet kartsasivat. Toisena paivana otin selvaa tulevista liikkeistani. Kavin kyselemassa bussilippuja ja otin bussilipun to-pe yolle valille Mui Ne-Saigon-Phnom Phen. Samaisessa matkatoimistossa omistaja pyyteli minua opettamaan excelin kayttoa. Taalla kun kaikki informaatio kirjoitetaan vihkoihin ja soitellaan peraan. Menin viereiseen kauppaan mika lie, hakeen juotavaa. Sielta ilmaantui joku heppu, joka oli innokas vaihtamaan kuulumisiaan. Kuuntelin hanen motoreissuistaan ympari Vietnamia, joita han tarjoaa turisteille. Han naytti vieraskirjaansa ja kehuja kylla oli sadellut. Kaiken lisaksi Mr. Binh sanoi, etta hanet voi loytaa myos lounarin www-sivuilta. Lupasin miettia hanen tarjoaamaansa Mui Ne reissua. No lahdin paivasta hakemaan safkaa itelle, kun Mr Binh huutelee, etta Jere my dear friend, come to see my family and my friends. No menin heidan ruokapoytaan (kuin kreivin aikaan) ja siina he antoivat lautasen minulle ja kaatoivat snapsin. Samantien snapsi pitikin jo vetaista tietamatta mita siina oli. Noh, riisiviinaahan siina. Samantien oltiin kaatamassa toista ja lautaselleni laitettiin rapuja ja mustekalaa. Siina sitten mutustelin safkaa ja otettiin pari jaykkaa riisiviinasettia, kunnes oli pakko todeta, etta paivakannille ei nyt olisi aikaa. Siina meita oli mina ja kymmenen vietnamilaista aijaa juttelemassa niita naita. Lupasin ottaa seuraavalle paivalle Mr. Bihnin reissun. Puolen paivan jalkeen otin pyoran alleni ja poljin laheiseen kylaan. Siella jokainen ihminen oli huutelemassa Hellouta ja goodbyeta. Jatkoin matkaani viela toiseenkin suuntaan, joka oli taynna turistimajoja ja hotelleja. Vaikutti silta, etta Mui Ne on varsinkin saksalaisten ja venalaisten suosiossa, kun lueskeli mainoskyltteja. Muutenkin koko mesta on taynna pariskuntia ja vanhuksia, ja meikalainen. Viela illalla liikkuessani hotellin ymparistossa huuteli Mr. Binh peraani. Menin viettamaan iltaa hanen perheensa kanssa ja mitas muuta oli tarjolla kuin riisiviinaa...
Viimeinen paiva taalla Mui Nessa meni Mr. Binhin reissulla. Ajeltiin kolmisen tuntia pitkin maita ja mantuja ja ihmeteltiin Vietnamin luonnon kauneutta. Kaveri naytti myos, miten nuudeli tehdaan ja miten bambuista kyhataan veneita. Kavin asken vetamassa viimeisen ateriani taalla Vietnamissa. Hotellini vieressa on torkyhalpa mesta ja heittaydyn hulluksi asken: tilasin alkuruuaksi kanasalaatin alle 1e, naudanfilekantyn reilulla 1e. Illallisseurueena oli 60v kanadalainen pariskunta, joka kertoi juttujaan Mt. Everestin valloituksesta ja maailmanymparimatkastaan. Hauska ilta.
Kymmenen paivaa Vietnamissa takana ja maa on yllattanyt positiivisesti. Varsinkin taalla etelaisessa Vietnamissa ihmiset ovat erittain, erittain ystavallisia ja heidan kanssaan tulee juttuun vallan mainiosti. Talla reissulla ei ollut kuitenkaan aikaa kayda SAPA:ssa tai Mekong Deltassa, mutta saastetaan toiselle kertaa, kuten Phu Quoc:kin. Ens yona bussi ottaa meikalaisen kyytiin tosta hotellin edesta 0100 ja yon ja seuraavan paivan aikana matkataan Phnom Pehniin.
Sunnuntaiyona alkoi matka sitten Rach Giaan, satamaan josta laivat lahtevat Phu Quocin saarelle. Vietin tunnin hotellin omistajaperheen seurassa ja he kertoivat elamastaan. Myos naapurissa asunut muori tuli morjestamaan, mutta ei suostunut istumaan vieressani vaan meni lattialle potkottelemaan. Muori kavaisi myos taputtamassa mahaani ja kehui, etta sun pitaa syoda nuori mies. Tosiaan kiloja on koko Aasiassa olon aikana lahtenyt lahes viisi. No naapurin isanta lahti heittamaan meikalaista moottoripyorallaan ja hotellin omistajat tulivat viela hyvastelemaan. Bussiasemalla isanta opasti mut oikeaan "matkahuoltoon". Istuin josain toimistossa tunnin verran ja taa vaki rupes siivoamaan sita torakoista ja muusta paskasta. Bussikuski kavi hakees meikalaisen kyytiin ja bussissa otin uuden karheen satiininiskatyynyn ja silmalaput paketista ja lakanan ja heittaydyin lusikka-asentoon, kuvitellen etta nukun koko kuuden tunnin matka. Mutta viela mita, kun paastiin Saigonin keskustasta ajelimme josain viidakossa ja joen aarella ja tie oli kaikkea muuta kuin tasainen asvalttitie. Heittelehdin minibussissa kuin jalkapallo ja ei tietoakaan, etta olisin nukkunut silmaystakaan. Tiet olivat kuoppaisia ja yhtamutavellia. Kuuden aikaan Rach Gian bussiasemalta otin moton, joka vei mut satamaan. Paikan paalla ei ollut ketaan ja kaikki lippuluukut tyhjia lukuunottamatta yhta. Menin satamaan odottelemaan, aikaa lahtoon oli pari tuntia. Viereen tuli joka koijjari juttelemaan, kyseli mihin oon menossa. Laitoin volat taysille mp3-soittimessa, ja odotin et kaveri lahtis. Kun ei millaan ollut lahossa, kysyin mitas hanella oli mielessa. Kerroin olevani matkalla Phu Quocin saarelle. Han kertoi, etta laivat eivat sinne tanaan kulje. Olin et mita ihmetta, ala valehtele. Koijari valitteli huonoa saata, sanoin et miten se voi olla huono ku ilma taalla tyyni ja aurinko paistaa. No kavaisin kysymyssa muilta ihmisilta ja kuulin, et laivat ei tosiaankaan kulje saarelle, jossa oli myrsky meneillaan. Otin moton, joka vei mut laivayhtion toimistoon ja sain rahat takaisin. Sanoivat, etta ehka kolmeen paivaan ei oo saarelle liikennetta. Paatin lahtea heti seuraavalla bussilla Saigoniin, ja miettia matkan aikana mihin sitten. Pihaan ilmaantui nuorimies, joka lupasi heittaa halvalla bussiasemalle. Matka kuitenkin paatyi johonkin pihakadulle, ja ilmoitin etta ei tama mikaan bussiasema ole. No nainen oli innokkaana kauppaamassa bussilippua, eika nuorimies ollut viemassa meikalaista bussiasemalle, joten otin lipun ja odottelin puolisen tuntia tata bussia. Reissu takas Saigoniin, 270km ja semmoset seitteman tuntia istumista. Paatin matkalla viela jaada Vietnamiin, ja ottaa valittomasti Saigonista bussin johonkin lahelle, lohomestaan.
Ennen kolmea olin sitten Saigonissa, taas. Kavin katsomassa tutun matkatoimiston reissukarttaa ja kyselin, paaseeko milla hinnalla ja viela tanaan Mui Neen. Lahtoon oli aikaa 20 minsaa, otin reissun tietamatta mihin olin menossa. Ihan sama, viikko reppu selassa ja yhta matkustelua, joten pieni loma lomasta ei olisi pollompi idea. Matkaa pieneen kalastajakylaan oli 220km ja ja luvattin, etta matka taittuu neljassa tunnissa. Matkaan meni kuitenkin kuutisen tuntia ja yhden paivan aikana olin matkustanut bussissa lahes parisenkymmenta tuntia. Hapesin silmat paastani, kun haisin turistibussissa pahalle ja naytin nukkuneen rukoukselta. Majoittumisesta ei ollut hajuakaan, joten heitin kuskille hotellien nimia lounarista. Han kehui meni jo meni jo, kunnes yhden nimen kohdalla pariskunta huuteli olevansa menossa sinne. No jain pois heidan kanssaan, mutta taman hotellin oma bungalowi oli turhan kallis. Kavelin viereiseen ja kadenvaannon jalkeen he lupasivat bungalowin meikalaiselle hintaan 7usd. Siina naureskelin, etta tama on turhan hieno meikalaiselle, mutta otetaan pois ja maksetaan ens vuonna...
Eka paiva Mui Nessa menikin omalla rannalla lohoillen. Sipaisin itseeni vietnamilaista aurinkorasvaa, joka jalkeenpain olikin virhe. Meikalaisen selka ja takareidet kartsasivat. Toisena paivana otin selvaa tulevista liikkeistani. Kavin kyselemassa bussilippuja ja otin bussilipun to-pe yolle valille Mui Ne-Saigon-Phnom Phen. Samaisessa matkatoimistossa omistaja pyyteli minua opettamaan excelin kayttoa. Taalla kun kaikki informaatio kirjoitetaan vihkoihin ja soitellaan peraan. Menin viereiseen kauppaan mika lie, hakeen juotavaa. Sielta ilmaantui joku heppu, joka oli innokas vaihtamaan kuulumisiaan. Kuuntelin hanen motoreissuistaan ympari Vietnamia, joita han tarjoaa turisteille. Han naytti vieraskirjaansa ja kehuja kylla oli sadellut. Kaiken lisaksi Mr. Binh sanoi, etta hanet voi loytaa myos lounarin www-sivuilta. Lupasin miettia hanen tarjoaamaansa Mui Ne reissua. No lahdin paivasta hakemaan safkaa itelle, kun Mr Binh huutelee, etta Jere my dear friend, come to see my family and my friends. No menin heidan ruokapoytaan (kuin kreivin aikaan) ja siina he antoivat lautasen minulle ja kaatoivat snapsin. Samantien snapsi pitikin jo vetaista tietamatta mita siina oli. Noh, riisiviinaahan siina. Samantien oltiin kaatamassa toista ja lautaselleni laitettiin rapuja ja mustekalaa. Siina sitten mutustelin safkaa ja otettiin pari jaykkaa riisiviinasettia, kunnes oli pakko todeta, etta paivakannille ei nyt olisi aikaa. Siina meita oli mina ja kymmenen vietnamilaista aijaa juttelemassa niita naita. Lupasin ottaa seuraavalle paivalle Mr. Bihnin reissun. Puolen paivan jalkeen otin pyoran alleni ja poljin laheiseen kylaan. Siella jokainen ihminen oli huutelemassa Hellouta ja goodbyeta. Jatkoin matkaani viela toiseenkin suuntaan, joka oli taynna turistimajoja ja hotelleja. Vaikutti silta, etta Mui Ne on varsinkin saksalaisten ja venalaisten suosiossa, kun lueskeli mainoskyltteja. Muutenkin koko mesta on taynna pariskuntia ja vanhuksia, ja meikalainen. Viela illalla liikkuessani hotellin ymparistossa huuteli Mr. Binh peraani. Menin viettamaan iltaa hanen perheensa kanssa ja mitas muuta oli tarjolla kuin riisiviinaa...
Viimeinen paiva taalla Mui Nessa meni Mr. Binhin reissulla. Ajeltiin kolmisen tuntia pitkin maita ja mantuja ja ihmeteltiin Vietnamin luonnon kauneutta. Kaveri naytti myos, miten nuudeli tehdaan ja miten bambuista kyhataan veneita. Kavin asken vetamassa viimeisen ateriani taalla Vietnamissa. Hotellini vieressa on torkyhalpa mesta ja heittaydyn hulluksi asken: tilasin alkuruuaksi kanasalaatin alle 1e, naudanfilekantyn reilulla 1e. Illallisseurueena oli 60v kanadalainen pariskunta, joka kertoi juttujaan Mt. Everestin valloituksesta ja maailmanymparimatkastaan. Hauska ilta.
Kymmenen paivaa Vietnamissa takana ja maa on yllattanyt positiivisesti. Varsinkin taalla etelaisessa Vietnamissa ihmiset ovat erittain, erittain ystavallisia ja heidan kanssaan tulee juttuun vallan mainiosti. Talla reissulla ei ollut kuitenkaan aikaa kayda SAPA:ssa tai Mekong Deltassa, mutta saastetaan toiselle kertaa, kuten Phu Quoc:kin. Ens yona bussi ottaa meikalaisen kyytiin tosta hotellin edesta 0100 ja yon ja seuraavan paivan aikana matkataan Phnom Pehniin.
lauantai 15. marraskuuta 2008
HCM-Saigon
Aamulla taas aikainen heratys ja taksilla lentokentalle. Oli maku, etta hostelli taisi kusettaa meikalaista, kun sanoivat etta bussit ei kulje, eika kannata ottaa taksia joka kulkee metreittain. Pyysin heita varamaan 13 dollaria maksavan kyydin kentalle, matkaa 34km. Hanoin kentalle paastyani, ei tietoa lennostani loytynyt. Ihmeteltiin siina muutaman muun backpackerin kanssa, eika Jetstarin ihmisia ollut paikalla. Aika pian selvisi, etta aamukasin lento oli peruutettu ja ensimmainen lento oli 10.10. Kolme tuntia odottelua ja makaamista kahvilan sohvilla.
Saigonissa olin 12 jalkeen paivalla ja otin yleisen bussin kentalta keskustaan. Naytin alueen mihin halusin, ei hajuakaan muusta. Bussissa ottivat tuplahinnan, koska kannoin rinkkaa, mutta eipa se euroissa edes tuntunut. Puolen tunnin matkan jalkeen tiputtivat oikealle alueelle ja lahdin kyselemaan lounarista tuttuja hostelleja. Vietnamissa ovat kuitenkin tuplanneet hostelliyonsa hinnat paastyaan lounariin. Kadulla naikkonen kyseli paljo haluan maksaa, lupasin 6 usd. Nainen vei mut paakudalta sivukajulle pieneen viiden huoneen perhehostelliin. Loistava! Lupasivat siivota huoneen 10 minsassa, mutta kun 20 minsaa oli kulunut lahdin kattomaan, siivotaanko huonetta ollenkaan niin siella oli edelleen menossa okypuunaus. Puhtain hostelli kolmeen kuukauteen ja erittain mukavia ihmisia. Omistajanainen oli heti neuvomassa, etta ala kanna olkalaukkua, etta laita kaikki tavarat taskuihisi. Sitten nainen hommasi sukulaismiehensa kyyditsemaan mut bussiasemalle ja takas 5 usd. Helkkarin hauska motoreissu vanhan aijan kaa.
Talla turistialuuella on varmaan sata matkatoimistoa, jotka jarestavat liput kaikkiin lomakohteisiin tassa lahella. Kavin kyselemassa hintoja, ja ilmeisesti alueella on pitkalti sovitut hinnat. Paatin kuitenkin kokeille extremea ja lahdin tuolle bussiasemalle, koska en saanut jarkevasti ajoitettua reissua Phu Quociin. Sain kyydin tosiaan talta papparaiselta, joka auttoi saamaan lippua asemalla. Lahto on su. yona 00.00 ja matkan kesto 6 tuntia. Jostain syysta venelippua Rach Gia Phu Quoc valille en saanut muulla tavalla kuin hommaamalla sen matkatoimistosta, yhteensuuntaan 17e. Matkatoimisto neuvoi, etta ei siella kannata olla kuin 3-4 paivaa, joten olen siella ma.aamusta to.aamuun. Sielta paluubussi Saigoniin ja valittomasti tai seuvaavana paivana sitten Kampotsaan.
Meni oikeastaan koko paiva jarjestaessa lippuja ja otin viela huomiselle puolen paivan reissun Cu Chi Tunneleille. Matkan paattyessa jaan muille sotamuistomuseoille jne. jne. Loppupaiva menee ihmetellessa Saigonin liikennetta. Saigon on samalla tavalla taynna turisteista kuin Hanoi, paaasiassa Ranskasta, Saksasta tms ja Australiasta. Taalla kuitenkin oon viihtynyt paremmin kuin Hanoissa. Taalla on halvempaa, ei ole viela tullut olo, etta ois kusetettu, ruokapaikkoja loytyy helposti, ihmiset ovat mukavia, ehka enemman nahtavaa. Mm. hedelmatorilla sain maistella eri hedelmia ilmaiseksi, kadulla otin parit hassut paikallisten aijien kanssa; puheenaiheena pitaako bisseen laittaa jaita vai ei.
Saigonissa olin 12 jalkeen paivalla ja otin yleisen bussin kentalta keskustaan. Naytin alueen mihin halusin, ei hajuakaan muusta. Bussissa ottivat tuplahinnan, koska kannoin rinkkaa, mutta eipa se euroissa edes tuntunut. Puolen tunnin matkan jalkeen tiputtivat oikealle alueelle ja lahdin kyselemaan lounarista tuttuja hostelleja. Vietnamissa ovat kuitenkin tuplanneet hostelliyonsa hinnat paastyaan lounariin. Kadulla naikkonen kyseli paljo haluan maksaa, lupasin 6 usd. Nainen vei mut paakudalta sivukajulle pieneen viiden huoneen perhehostelliin. Loistava! Lupasivat siivota huoneen 10 minsassa, mutta kun 20 minsaa oli kulunut lahdin kattomaan, siivotaanko huonetta ollenkaan niin siella oli edelleen menossa okypuunaus. Puhtain hostelli kolmeen kuukauteen ja erittain mukavia ihmisia. Omistajanainen oli heti neuvomassa, etta ala kanna olkalaukkua, etta laita kaikki tavarat taskuihisi. Sitten nainen hommasi sukulaismiehensa kyyditsemaan mut bussiasemalle ja takas 5 usd. Helkkarin hauska motoreissu vanhan aijan kaa.
Talla turistialuuella on varmaan sata matkatoimistoa, jotka jarestavat liput kaikkiin lomakohteisiin tassa lahella. Kavin kyselemassa hintoja, ja ilmeisesti alueella on pitkalti sovitut hinnat. Paatin kuitenkin kokeille extremea ja lahdin tuolle bussiasemalle, koska en saanut jarkevasti ajoitettua reissua Phu Quociin. Sain kyydin tosiaan talta papparaiselta, joka auttoi saamaan lippua asemalla. Lahto on su. yona 00.00 ja matkan kesto 6 tuntia. Jostain syysta venelippua Rach Gia Phu Quoc valille en saanut muulla tavalla kuin hommaamalla sen matkatoimistosta, yhteensuuntaan 17e. Matkatoimisto neuvoi, etta ei siella kannata olla kuin 3-4 paivaa, joten olen siella ma.aamusta to.aamuun. Sielta paluubussi Saigoniin ja valittomasti tai seuvaavana paivana sitten Kampotsaan.
Meni oikeastaan koko paiva jarjestaessa lippuja ja otin viela huomiselle puolen paivan reissun Cu Chi Tunneleille. Matkan paattyessa jaan muille sotamuistomuseoille jne. jne. Loppupaiva menee ihmetellessa Saigonin liikennetta. Saigon on samalla tavalla taynna turisteista kuin Hanoi, paaasiassa Ranskasta, Saksasta tms ja Australiasta. Taalla kuitenkin oon viihtynyt paremmin kuin Hanoissa. Taalla on halvempaa, ei ole viela tullut olo, etta ois kusetettu, ruokapaikkoja loytyy helposti, ihmiset ovat mukavia, ehka enemman nahtavaa. Mm. hedelmatorilla sain maistella eri hedelmia ilmaiseksi, kadulla otin parit hassut paikallisten aijien kanssa; puheenaiheena pitaako bisseen laittaa jaita vai ei.
perjantai 14. marraskuuta 2008
Halong Bay takana
Kolmen paivan reissu on takana ja olo on vasynyt! Reissu alkoi varsin lupaavasti. Vajaa nelisen tuntia matkustettiin lapi Vietnamin maaseutua ja matkan aikana naki, miten taalla elanto ansaitaan. Paaasiassa pelloilta ja tutuista lankkarifirmoista. Opas kertoi siina alkuun vaihtaneensa ohjelmamme: ensimmainen yo saarella ja toinen botskissa. Kaupunkiin paastyamme odottelimme tunnin venettamme. Alueella oli sadoittain lansimaisia turisteja! Kiinassa kun oli tottunut vahaiseen turistimaaraan, nain jalkeenpain sanottuna sita arvosti.
Ajelimme veneella kohti Cat Ba:n saarta. Soimme botskissa ihan ok vietnamilaisen aterian. Paaasiassa olimme ylakannella arskan alla, tutustuimme toisiimme, muut joivat bissea meikalainen vetta! Meilla oli mukava porukka ja oli nasta kuunnella kaikkien reissutarinoita. Oli reissareita niin Ruotsista, Englannista, Australiasta, Itavallasta ja tietysti Amerikasta. Itse saarella paasimme siina illan hamartyessa. Lahdin metsastamaan soppa-aineksia ja niitahan loytyi. Soimme hostellilla ja lahdimme keskustaan pussikaljalle. Oli hauska ilta!
Torstaina aamupala oli siina seitsemalta ja sitten odottelimme pari tuntia lahtoa patikoimaan. Odotin, etta patikoisimme nelisen tuntia ja nakisimme vesiputouksia, apinoita ja vaikka mita. Pettymys oli melekonen. Parin tunnin patikointi kansallispuistossa maen huipulle ja alas ja siita hostellille odottamaan lounasta, jonka jalkeen saimme taas odottaa venetta, joka tulisi meidat hakemaan. No kavaisimme tutustumassa tahan Cat Ba kylaan, mutta ei siella ollut mitaan. Loysimme kuitenkin rannan, johon menimme hengailemaan. Paasimme botskiin siina illan suussa, soimme ja hengailimme kannella.
Perjantaipaivana taas aamupala seitsemalta aamulla. Ja siita jatkoimme kajakkipaikkaan, jossa saimme menna kajakeilla tunnin verran ympariinsa. Siita jatkoimme takaisin merelle, jossa lohoilimme arskan alla ja 15 minsan verran saimme hyppia veteen. Jalkeenpain sanottuna olisi paiva merella ja Halong Bay:n saariin tutustumalla ollut parempi, kuin viettaa kolme paivaa ja odottaa koko ajan vahaisia aktiviteetteja, mita saimme tehda. Onneksi porukka oli huippu ja meilla oli hauskaa. En ollut ainut reissuun pettynyt kuitenkaan, monille oli luvattu ties mita, mutta kylla ne kariutuivat siella. Lisaksi sain flunssanpoikasen, kun bussikuskit ajelivat saarella kaikki ikkunat avoinna.
Huomenaamulla on aikanen lento Saigoniin, jossa vietan yhden paivan. Yritan saada liput sunnuntain bussiin kohti Rach Giaa, josta matkustan veneella Phu Quocin saarelle. Saigonissa on tarkoitus vierailla kaikissa sotamuseoissa, mita kaupunki tarjoaa. Katotaan miten onnistuu, koska muutama paiva palmun alla tepsisi kummasti...
Ajelimme veneella kohti Cat Ba:n saarta. Soimme botskissa ihan ok vietnamilaisen aterian. Paaasiassa olimme ylakannella arskan alla, tutustuimme toisiimme, muut joivat bissea meikalainen vetta! Meilla oli mukava porukka ja oli nasta kuunnella kaikkien reissutarinoita. Oli reissareita niin Ruotsista, Englannista, Australiasta, Itavallasta ja tietysti Amerikasta. Itse saarella paasimme siina illan hamartyessa. Lahdin metsastamaan soppa-aineksia ja niitahan loytyi. Soimme hostellilla ja lahdimme keskustaan pussikaljalle. Oli hauska ilta!
Torstaina aamupala oli siina seitsemalta ja sitten odottelimme pari tuntia lahtoa patikoimaan. Odotin, etta patikoisimme nelisen tuntia ja nakisimme vesiputouksia, apinoita ja vaikka mita. Pettymys oli melekonen. Parin tunnin patikointi kansallispuistossa maen huipulle ja alas ja siita hostellille odottamaan lounasta, jonka jalkeen saimme taas odottaa venetta, joka tulisi meidat hakemaan. No kavaisimme tutustumassa tahan Cat Ba kylaan, mutta ei siella ollut mitaan. Loysimme kuitenkin rannan, johon menimme hengailemaan. Paasimme botskiin siina illan suussa, soimme ja hengailimme kannella.
Perjantaipaivana taas aamupala seitsemalta aamulla. Ja siita jatkoimme kajakkipaikkaan, jossa saimme menna kajakeilla tunnin verran ympariinsa. Siita jatkoimme takaisin merelle, jossa lohoilimme arskan alla ja 15 minsan verran saimme hyppia veteen. Jalkeenpain sanottuna olisi paiva merella ja Halong Bay:n saariin tutustumalla ollut parempi, kuin viettaa kolme paivaa ja odottaa koko ajan vahaisia aktiviteetteja, mita saimme tehda. Onneksi porukka oli huippu ja meilla oli hauskaa. En ollut ainut reissuun pettynyt kuitenkaan, monille oli luvattu ties mita, mutta kylla ne kariutuivat siella. Lisaksi sain flunssanpoikasen, kun bussikuskit ajelivat saarella kaikki ikkunat avoinna.
Huomenaamulla on aikanen lento Saigoniin, jossa vietan yhden paivan. Yritan saada liput sunnuntain bussiin kohti Rach Giaa, josta matkustan veneella Phu Quocin saarelle. Saigonissa on tarkoitus vierailla kaikissa sotamuseoissa, mita kaupunki tarjoaa. Katotaan miten onnistuu, koska muutama paiva palmun alla tepsisi kummasti...
tiistai 11. marraskuuta 2008
Hanoi takana, Halong Bay edessa
Paiva Hanoissa alkaa olla takanapain. Mita nyt kello on vasta 7 illalla ja koko kropassa tuntuu, ettei edeltavina kahtena yona ole nukkunut kuin muutamia tunteja matkustamisen takia. Juna Nanningista lahti eilen ajallaan ja puolet matkustajista oli lankkareita, puolet aasialaisia. Palvelu juna-asemalla oli kuitenkin hyvaa. Virkailijat opastivat lahes kadesta pitaen meita oikeaan paikkaan. Paadyin samalle vuodeosastolle, jossa oli kanadalainen 50-60 vuotias mies, jolla oli kolumbialainen meikalaista nuorempi tyttoystava. Ihan hyvin sita kaverin kanssa juttuun tuli kuitenkin... Nukahdin varmaan juuri ennen kuin tulimme rajapisteelle. Oveemme koputtivat kiinan tulliviranomaiset ja kello oli varmaan jotain yhta yolla. Veivat passit puoleksi tunniksi johonkin. Saimme passit ja jatkoimme matkaa varmaan tunnin ja olin koko ajan nukahtamaisillani. Junan nopeus ei varmaan missaan valissa noussut VR:n tasolle. Korottely tuntui, kun juna pomppi rauteilla ja mina sangyssani. Seuraavaksi meidat pyydettiin nousemaan junasta. Reput selassa katoimme muiden kanadalaisten kanssa mihin viidakkoon sita joudumme. No itse tullirakennus oli kuitenkin ok. Taytin maahantulokortin ja annoin passin virkailijalle. Siina se etti viisumia ja kerroin, etta Suomella on sopimus joka mahdollistaa meidat matkustamaan Vietnamissa alle 15vkr. En tieda ymmarsiko, koska meidan kaikkien matkustajien passit vietiin takahuoneeseen. Mies, joka auttoi minua ostamaan junalippua Nanningissa oli hataa karsimassa maahantulokorttinsa kanssa. Oli ensimmaista kertaa menossa ulkomaille. Muutamaan kertaan he olivat kysyneet muilta lankkareilta neuvoa, mutta kenellakaan ei tuntunut olevan aikaa heille. Menin kyselemaan mika oli hatana ja lupasin auttaan. Lopuksi kavi niin, etta sain kirjoittaa kaikkien kolmen ekaa kertaa ulkomaille matkaavien miesten maahantulokortit. Ei varmaan tarvi sanoa, kuinka kiitollisia herrat olivat, kun paasivat Vietnamiin tekemaan rekka-autobisnestaan. Lopulta kaikki saimme passit tunnin odottelun paatteeksi ja matka jatkui taas.
Herasin aamulla parin tunnin younien jalkeen junan pomppimiseen raiteilla. Edessa nakyi Hanoin esikaupunkialuetta, joka oli paaasiassa tulvan peitossa. Kaikki tiet ja pellot olivat veden peitossa ja useita asuntoja oli jaanyt veden saartamiksi ja viljelyksia oli mennyt piloille. Taallahan viime viikolla yllattaen satoi ennatysmaarat vetta. Itse kaupungissa sita ei nahnyt. Otin keskustasta taksin alle ja lahdin Old Quarteriin, joka on taynna hostelleja. Olin valinnut yhden lounarin avulla, mutta hinta ei tyydyttanyt, joten kavelin viereiseen, josta sain oman huoneen reilulla viidella eurolla yo.
Samantien lahdin kapyttelemaan pitkin Hanoin katuja etsimaan matkatoimistoa, joka tekisi reissuja Halong Bay:lle. Maija vinkkasi (kuten monet netissakin suosittelevat) Ocean Toursin matkatoimistoa. Hinta oli kuitenkin paatahuimaava ja lisaksi minulta perittiin viela yksinmatkaajan lisaa, jolloin kokonaiskustannukset nousivat 120 dollariin. Eika tinkiminen auttanut. Paadyin viereiseen toimistoon, jossa oli kanadalainen pariskunta tekemassa kauppaa. He suosittelivat toimistoa, joten paadyin ottamaan reissun sielta. Kahden paivan reissun sijasta suostuin kolmen paivan Halong Bay reissuun, johon kuuluu kaikki. Tulevat huomen aamulla kasin aikaan koputtelemaan ovelleni ja siita bussilla nelisen tuntia kohti Halong Bayta. Siella botskilla ajelua, kaydaan josain luolissa ja uimista ja arskaa ja yo botskilla. Seuraavana paivana vaellusta kansallispuistossa, kajakkimatkailua lisaa arskaa ja uimista ja yo saarella hotellissa. Perjantaina takaisin Hanoihin. Otin tietysti periaatteesta halvimman mahdollisen retken, ilman ilmastointia yms. lankkariherkkuja ja hintaa kertyi vaivaiset 43 dollaria. Reissuun kuuluu kaikki aina syomisesta lahtien. Noh, seuraavan kolmen paivan aikana nahdaan onko reissu 43 dollarin arvoinen...
Muuten paiva meni Hanoin kaupunkiin tutustuen. Ensin omatoimisesti kavellen, sitten otin riksan alle. Riksakuski oli nuori opiskelijapoika, joka osasi jonkin verran englantia ja innokkaasti puhelikin. Naytti kylla kaikki Hanoin pakollisuudet, joten yksi paiva riittaa varsin hyvin talle kaupungille. Lopuksi tuli vaan epaselvyytta ajasta ja hinnasta. Olimme kuulemma ajaneet kaksi tuntia, mika saattoi pitaa paikkansakin, mutta lupauduin maksamaan sen mita aluksi olimmekin sopineet.
Herasin aamulla parin tunnin younien jalkeen junan pomppimiseen raiteilla. Edessa nakyi Hanoin esikaupunkialuetta, joka oli paaasiassa tulvan peitossa. Kaikki tiet ja pellot olivat veden peitossa ja useita asuntoja oli jaanyt veden saartamiksi ja viljelyksia oli mennyt piloille. Taallahan viime viikolla yllattaen satoi ennatysmaarat vetta. Itse kaupungissa sita ei nahnyt. Otin keskustasta taksin alle ja lahdin Old Quarteriin, joka on taynna hostelleja. Olin valinnut yhden lounarin avulla, mutta hinta ei tyydyttanyt, joten kavelin viereiseen, josta sain oman huoneen reilulla viidella eurolla yo.
Samantien lahdin kapyttelemaan pitkin Hanoin katuja etsimaan matkatoimistoa, joka tekisi reissuja Halong Bay:lle. Maija vinkkasi (kuten monet netissakin suosittelevat) Ocean Toursin matkatoimistoa. Hinta oli kuitenkin paatahuimaava ja lisaksi minulta perittiin viela yksinmatkaajan lisaa, jolloin kokonaiskustannukset nousivat 120 dollariin. Eika tinkiminen auttanut. Paadyin viereiseen toimistoon, jossa oli kanadalainen pariskunta tekemassa kauppaa. He suosittelivat toimistoa, joten paadyin ottamaan reissun sielta. Kahden paivan reissun sijasta suostuin kolmen paivan Halong Bay reissuun, johon kuuluu kaikki. Tulevat huomen aamulla kasin aikaan koputtelemaan ovelleni ja siita bussilla nelisen tuntia kohti Halong Bayta. Siella botskilla ajelua, kaydaan josain luolissa ja uimista ja arskaa ja yo botskilla. Seuraavana paivana vaellusta kansallispuistossa, kajakkimatkailua lisaa arskaa ja uimista ja yo saarella hotellissa. Perjantaina takaisin Hanoihin. Otin tietysti periaatteesta halvimman mahdollisen retken, ilman ilmastointia yms. lankkariherkkuja ja hintaa kertyi vaivaiset 43 dollaria. Reissuun kuuluu kaikki aina syomisesta lahtien. Noh, seuraavan kolmen paivan aikana nahdaan onko reissu 43 dollarin arvoinen...
Muuten paiva meni Hanoin kaupunkiin tutustuen. Ensin omatoimisesti kavellen, sitten otin riksan alle. Riksakuski oli nuori opiskelijapoika, joka osasi jonkin verran englantia ja innokkaasti puhelikin. Naytti kylla kaikki Hanoin pakollisuudet, joten yksi paiva riittaa varsin hyvin talle kaupungille. Lopuksi tuli vaan epaselvyytta ajasta ja hinnasta. Olimme kuulemma ajaneet kaksi tuntia, mika saattoi pitaa paikkansakin, mutta lupauduin maksamaan sen mita aluksi olimmekin sopineet.
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Nanningista terve
Tassa sita istun Nanningissa ja kulutan aikaani. Aamulla lensin Shanghaista tanne ja lentoasemalta otin Airbussin Nanningin keskustaan. Samantien kavelin juna-asemalle ja vartijan opastuksella loysin oikean luukun. Jonossa oli kaksi kiinalaista miesta, joista toinen puhui englantia. Kiitos hanelle, silla lipunmyyja ei taitanut tai ei halunnut puhua yhteista kielta. Kerroin miehille, mihin olin menossa ja naytin paikan viela lounarista varmuuden vuoksi. Lipunmyyja kuitenkin eparoi myyda lippua mulle, koska pasisstani ei loytynyt Vietnamin viisumia. Selitin apulaisilleni asiaa, etta valtioillamme on sopimus, jos matkani kestaa alle 15 paivaa, en tarvitse viisumia. Myyja edelleen eparoi ja katseli jotain listaa, mista Suomen valtiota ei loytynyt. Jostain takahuoneesta han kavi kysymyssa asiaa ja lopulta han suostui minulle lipun myymaan. Lippu kirjoitettiin kasin ja leimattiin useampaan kertaan. Muuta en oikein matkasta tieda, kuin etta lahto tapahtuu 21.16 ja lippu kustansi 334 rimpulaa... Edessani oli yhdeksan tuntia odottelua. Toivon, etta rajanylitys tapahtuu mahdollisimman kivuttomasti...
Viimeiset kaksi kuukautta Shanghaissa vierahtivat hetkessa. Toisaalta oli fiilis, etta siella oli jo ollut pidemmankin aikaa, toisaalta olo oli kuin olisi juuri tullut. Edessa on toiset kaksi kuukautta reppu selassa. Kiinan kielen opiskelut sujuivat ihan jees. Mita on tullut todettuakin, oli opiskelu ala-astemaista ja lasnaolovelvoitteet painoivat pahasti niskaani. Tannehan tultiin opiskelujen lisaksi lomailemaan... Vaihto on kuitenkin kokemus, jota voin suositella kaikille. Se, etta selviytyy vieraassa maassa ja kulttuurissa opettaa jo melkoisesti. Kiina ei ole kuitenkaan helppo valinta, mutta useita kokemuksia rikkaampi sita on nyt. Jos kiinaa haluaisi kunnolla opiskella, olisi vuosi ehka sopiva aika. Omalta osaltani voin sanoa, etta koe meni opiskelematta/lukematta varsin hyvin. Kirjallisesta kokeesta yli 30 prossaa pisteista ja suullisesta yli 80 prossaa... Saimme myos koulun kansliasta kivuttomasti kaikki tarvittavat paperit. Tietysti opettajamme olivat harmissamme, etta lahden pois. Kuulemma pitivat kovasti.
Perjantaina kavimme syomassa brasilialaisessa buffetissa. Lihaa tuli matattya niin paljon, kuin ne kokin pikkuapulaiset jaksoivat poytaamme kantaa. Uskomattoman hyva setti! Ruokailun paatteeksi menimme katsastamaan uusimman bondin. Taalla on ilmeisesti tapana, etta elokuvalippujen hinnat putoavat puoleen normaalisti aamun tunteita seka yhdeksan jalkeen illalla, joten piletti kustansi sen 40 rimpulaa. Lauantaina sitten vietimme Elinan ja meikalaisen laksiaisia kotonamme. Olimme kutsuneet useat luokkakaverimme, mutta oli myos monia, jotka jattivat tulematta, vaikka kovasti lupailivat. Valitettavasti en jaa kaipaamaan ranskalaisia, enka varmasti ole ainoa. Muutamien kanssa, joihin taalla on tutustunut, tulee varmasti pitamaan yhteytta jatkossakin. Oli aika hauskat kekkerit!
Eilinen paiva meni koko porukalta aika rauhallisesti. Hetkeen ei fisu maistu. Jatin myos hyvastit talomme viereiselle pitserialle seka Subille. Illalla tuli kaytya myos siina maailman kolmanneksi korkeimmassa rakennuksessa. Liputhan ylos maksavat 150 rimpulaa, mutta jos menet tuulipuku paalla kerroksessa numero 87 olevaan okyhotelliin, paaset ilmaiseksi. Missaan nimessa krapuloissa sinne ei kannata menna. Ainakin itse aloin voimaan pahoin, kun sielta fiilisteli Shanghain elamaa...
Lopuksi haluan viela kiittaa tata kiinalaista tietoyhteiskuntaa. Facebookkiin on taas ihan turha kuvitella paasevansa. Seuraavalla kerralla kuulumiset valittyvat Hanoista, joka toivottavasti ei karsi enaa tulvista tai mengue-kuumeesta. En ole varma saapumisajastani, mutta samantien kun Hanoihin paasen, lahden metsastamaan Old Quarterista hostellia ja Ocean Toursilta tikettia Halong Bay reissulle.
Viimeiset kaksi kuukautta Shanghaissa vierahtivat hetkessa. Toisaalta oli fiilis, etta siella oli jo ollut pidemmankin aikaa, toisaalta olo oli kuin olisi juuri tullut. Edessa on toiset kaksi kuukautta reppu selassa. Kiinan kielen opiskelut sujuivat ihan jees. Mita on tullut todettuakin, oli opiskelu ala-astemaista ja lasnaolovelvoitteet painoivat pahasti niskaani. Tannehan tultiin opiskelujen lisaksi lomailemaan... Vaihto on kuitenkin kokemus, jota voin suositella kaikille. Se, etta selviytyy vieraassa maassa ja kulttuurissa opettaa jo melkoisesti. Kiina ei ole kuitenkaan helppo valinta, mutta useita kokemuksia rikkaampi sita on nyt. Jos kiinaa haluaisi kunnolla opiskella, olisi vuosi ehka sopiva aika. Omalta osaltani voin sanoa, etta koe meni opiskelematta/lukematta varsin hyvin. Kirjallisesta kokeesta yli 30 prossaa pisteista ja suullisesta yli 80 prossaa... Saimme myos koulun kansliasta kivuttomasti kaikki tarvittavat paperit. Tietysti opettajamme olivat harmissamme, etta lahden pois. Kuulemma pitivat kovasti.
Perjantaina kavimme syomassa brasilialaisessa buffetissa. Lihaa tuli matattya niin paljon, kuin ne kokin pikkuapulaiset jaksoivat poytaamme kantaa. Uskomattoman hyva setti! Ruokailun paatteeksi menimme katsastamaan uusimman bondin. Taalla on ilmeisesti tapana, etta elokuvalippujen hinnat putoavat puoleen normaalisti aamun tunteita seka yhdeksan jalkeen illalla, joten piletti kustansi sen 40 rimpulaa. Lauantaina sitten vietimme Elinan ja meikalaisen laksiaisia kotonamme. Olimme kutsuneet useat luokkakaverimme, mutta oli myos monia, jotka jattivat tulematta, vaikka kovasti lupailivat. Valitettavasti en jaa kaipaamaan ranskalaisia, enka varmasti ole ainoa. Muutamien kanssa, joihin taalla on tutustunut, tulee varmasti pitamaan yhteytta jatkossakin. Oli aika hauskat kekkerit!
Eilinen paiva meni koko porukalta aika rauhallisesti. Hetkeen ei fisu maistu. Jatin myos hyvastit talomme viereiselle pitserialle seka Subille. Illalla tuli kaytya myos siina maailman kolmanneksi korkeimmassa rakennuksessa. Liputhan ylos maksavat 150 rimpulaa, mutta jos menet tuulipuku paalla kerroksessa numero 87 olevaan okyhotelliin, paaset ilmaiseksi. Missaan nimessa krapuloissa sinne ei kannata menna. Ainakin itse aloin voimaan pahoin, kun sielta fiilisteli Shanghain elamaa...
Lopuksi haluan viela kiittaa tata kiinalaista tietoyhteiskuntaa. Facebookkiin on taas ihan turha kuvitella paasevansa. Seuraavalla kerralla kuulumiset valittyvat Hanoista, joka toivottavasti ei karsi enaa tulvista tai mengue-kuumeesta. En ole varma saapumisajastani, mutta samantien kun Hanoihin paasen, lahden metsastamaan Old Quarterista hostellia ja Ocean Toursilta tikettia Halong Bay reissulle.
maanantai 3. marraskuuta 2008
Viimeista viedaan
Perjantaina kavaistiin Suomi-illassa O'Malleysissa, eika se siihen pariin jaanyt... Seurassamme oli hetken muitakin taalla opiskelevia nuoria, mutta lahes koko ilta vierahti taalla tyoskentelevien tarinoita kuunnellessa. Suurin osa heista tyoskenteli vaasalaisille tutuissa yrityksissa. Se oli paikka suomalaisten verkostoitumiseen keskenaan taalla Shanghaissa ja Aasiassa ja kayntikortit olivat kelpo valuuttaa. Lauantai meni toipuessa edeltavasta ja viimeisia ostoksia tehdessa. Vietimme myos ensimmaisen lauantaisen koti-illan keskenamme leffoja katsellen. Uusi bondi ei ainakaan viela ollut tullut "videovuokraamoihimme", joten ehka sen joutuu menna katsomaan leffaan, jos sellaisen taalta loytaa.
Viikonloppu meni muuten pitkalti reissua suunnitellessa, vaikka kiinan kielen kokeet olisivat talla viikolla. Opettajaa vaan ei enaa kiinnosta minun ja Elinan opettaminen, koska emme paase loppukokeeseen. Sunnuntaina lahdimme myos Ikeaan syomaan lihapullat ja muussit ja voin sanoa, jopa Ikean lihapullat maistuivat erittain hyville... Ruuan paalle viela omenatortut ja kahvit... Kahvijonossa tormasin TAAS tahan tuttuun ongelmaan: etuilemiseen! Menin kiltisti jonoon ja edessani oli nuori tytto. Kahvikone oli erittain hidas ja mukillista sai odottaa minuutin. No pian tuli taman tyton sisko ja aiti eteeni ja kahvikuppien maara lisaantyi yhdesta kuuteen. Ystavallisesti tiedotin, etta tassa on jono ja olen edellanne, voitteko siirtya jonon peraan. Kirjaimellisesti oli kuin puulle puhuisi. Ilmaisin pettymykseni viela kerran ystavallisesti, mutta kun se ei mennyt kuuleviin korviinkaan, riemastuin asiasta. Koska minun ja kahvin eteen ei yksikaan kiinalainen tule! Siina tilitin heille muutaman minuutin englanniksi erittain painokelvotonta tekstia. Kaiken huipuksi he seisoivat paikallaan ilmeenkaan varahtamatta. Kun vihdoin sain kupilliseni kahvia, kavin toivottamasti talle kyseiselle poytaseurueelle erittain hyvat kahvihetket.
Olen varmaan muutamaan otteeseen maininnut naista huonoista kiinalaisista tavoista, mutta etuileminen taalla on kylla jotain sellaista, etta sita on vaikea kuvailla! Se pitaa ensin itse kokea, ennen kuin siita kirjoittaa kappaleellisen tekstia. En myoskaan allekirjoita sita, etta kiinalaiset olisivat kohteliaita. PAINVASTOIN! Kaupassa liikkuessa kukaan ei pyyda sinulta anteeksi, jos he tormaavat sinuun karryillaan kasseillaan tms. Suomessa olet yleensa erittain pahoillasi. Jos avaat oven, et saa kiitoksen sanaakaan. Jos odotat hississa, etta tama kiinalainen ehtii sinun kanssasi samaan hissiin, kiitoksena seuraavalla kerralla kun sinun pitaisi paasta hissiin se kiinalainen sulkee oven vaivautumatta sita avaamatta ja nousee sinne 30. kerrokseen. Toisinaan koet uskomattomia palveluelamyksia, kun kassaneiti hymyilee sinulle ja opettaa sinulle kiinaa ja yrittaa kysella kuulumisiasi. Toisinaan katukeittion ystavallinen palvelu saa sinut hyvalle tuulelle, mutta niin usein nama kiinalaiset saavat kuitenkin karvani pystyyn!
Eilen lahti suurin osa tavaroistani kotiin ja reppumatkalle lahdetaan rinkassa vain tarpeellinen. Lahetin kaksi eri lastia kotisuomeen, koska kiloja oli... Toinen paketeista tulee sal:na kuukauden sisaan ja toinen surface:na 2-3kk sisalla. Tavaraa oli kaksi Ikean kassillista... Postissa minulle naureskeltiin ja kyselivat kiinnostuneita paljolla olin mitakin ostanut. Kaikki tavarathan olivat kaytettya. Yhden pahvilaatikollisen teippaamiseen tarvittiin viisi henkiloa, etta tavara pysyisi laatikossa. Toivottavasti paketit loytavat kotisuomeen asti.
Eilen kaytiin katsomassa Kanye Westin keikka. Todettakoon, etta keikka oli kaukana loppuunmyydysta. Halli oli ehka 33% taynna. Keikalta odotti paljon, mutta pettyi pahasti. Kaveri ei spiikannut tai puhunut yleisolle KERTAAKAAN. Veti kylmanviileasti biiseja toisen peraan ja kun tunti oli kulunut. Kavi herra vahan puhaltelemassa ja tuli paikalle vaatimattomien pyyntojen jalkeen ja veti parit biisit lisaa. Yleisoa lahti tallakin kertaa keskella keikkaa pois.
Huomenna on tosiaan kiinan kielen kirjallinen koe, perjantaina suullinen. Perjantaina on tarkoitus hakea myos loput paperit ja leimat koululta ja viettaa viimeinen viikko Shanghaissa. Mita lehtia on lukenut ja saatiedotuksia seurannut niin ensimmaisessa reissukohteessani Hanoissa tulvii talla hetkella. Kaupunki on ollut rankkasateiden kohteena jo jonkin aikaa eika saatiedotukset kovinkaan hyvaa lupaa. Ensi viikollahan nelja paivaa vierahtaa siella, joista kaksi paivaa menisi reissun paalla Halong Bay:lle. Mutta Phu Quocilla aurinko paistaa... kuten Shanghaissakin talla hetkella.
Viikonloppu meni muuten pitkalti reissua suunnitellessa, vaikka kiinan kielen kokeet olisivat talla viikolla. Opettajaa vaan ei enaa kiinnosta minun ja Elinan opettaminen, koska emme paase loppukokeeseen. Sunnuntaina lahdimme myos Ikeaan syomaan lihapullat ja muussit ja voin sanoa, jopa Ikean lihapullat maistuivat erittain hyville... Ruuan paalle viela omenatortut ja kahvit... Kahvijonossa tormasin TAAS tahan tuttuun ongelmaan: etuilemiseen! Menin kiltisti jonoon ja edessani oli nuori tytto. Kahvikone oli erittain hidas ja mukillista sai odottaa minuutin. No pian tuli taman tyton sisko ja aiti eteeni ja kahvikuppien maara lisaantyi yhdesta kuuteen. Ystavallisesti tiedotin, etta tassa on jono ja olen edellanne, voitteko siirtya jonon peraan. Kirjaimellisesti oli kuin puulle puhuisi. Ilmaisin pettymykseni viela kerran ystavallisesti, mutta kun se ei mennyt kuuleviin korviinkaan, riemastuin asiasta. Koska minun ja kahvin eteen ei yksikaan kiinalainen tule! Siina tilitin heille muutaman minuutin englanniksi erittain painokelvotonta tekstia. Kaiken huipuksi he seisoivat paikallaan ilmeenkaan varahtamatta. Kun vihdoin sain kupilliseni kahvia, kavin toivottamasti talle kyseiselle poytaseurueelle erittain hyvat kahvihetket.
Olen varmaan muutamaan otteeseen maininnut naista huonoista kiinalaisista tavoista, mutta etuileminen taalla on kylla jotain sellaista, etta sita on vaikea kuvailla! Se pitaa ensin itse kokea, ennen kuin siita kirjoittaa kappaleellisen tekstia. En myoskaan allekirjoita sita, etta kiinalaiset olisivat kohteliaita. PAINVASTOIN! Kaupassa liikkuessa kukaan ei pyyda sinulta anteeksi, jos he tormaavat sinuun karryillaan kasseillaan tms. Suomessa olet yleensa erittain pahoillasi. Jos avaat oven, et saa kiitoksen sanaakaan. Jos odotat hississa, etta tama kiinalainen ehtii sinun kanssasi samaan hissiin, kiitoksena seuraavalla kerralla kun sinun pitaisi paasta hissiin se kiinalainen sulkee oven vaivautumatta sita avaamatta ja nousee sinne 30. kerrokseen. Toisinaan koet uskomattomia palveluelamyksia, kun kassaneiti hymyilee sinulle ja opettaa sinulle kiinaa ja yrittaa kysella kuulumisiasi. Toisinaan katukeittion ystavallinen palvelu saa sinut hyvalle tuulelle, mutta niin usein nama kiinalaiset saavat kuitenkin karvani pystyyn!
Eilen lahti suurin osa tavaroistani kotiin ja reppumatkalle lahdetaan rinkassa vain tarpeellinen. Lahetin kaksi eri lastia kotisuomeen, koska kiloja oli... Toinen paketeista tulee sal:na kuukauden sisaan ja toinen surface:na 2-3kk sisalla. Tavaraa oli kaksi Ikean kassillista... Postissa minulle naureskeltiin ja kyselivat kiinnostuneita paljolla olin mitakin ostanut. Kaikki tavarathan olivat kaytettya. Yhden pahvilaatikollisen teippaamiseen tarvittiin viisi henkiloa, etta tavara pysyisi laatikossa. Toivottavasti paketit loytavat kotisuomeen asti.
Eilen kaytiin katsomassa Kanye Westin keikka. Todettakoon, etta keikka oli kaukana loppuunmyydysta. Halli oli ehka 33% taynna. Keikalta odotti paljon, mutta pettyi pahasti. Kaveri ei spiikannut tai puhunut yleisolle KERTAAKAAN. Veti kylmanviileasti biiseja toisen peraan ja kun tunti oli kulunut. Kavi herra vahan puhaltelemassa ja tuli paikalle vaatimattomien pyyntojen jalkeen ja veti parit biisit lisaa. Yleisoa lahti tallakin kertaa keskella keikkaa pois.
Huomenna on tosiaan kiinan kielen kirjallinen koe, perjantaina suullinen. Perjantaina on tarkoitus hakea myos loput paperit ja leimat koululta ja viettaa viimeinen viikko Shanghaissa. Mita lehtia on lukenut ja saatiedotuksia seurannut niin ensimmaisessa reissukohteessani Hanoissa tulvii talla hetkella. Kaupunki on ollut rankkasateiden kohteena jo jonkin aikaa eika saatiedotukset kovinkaan hyvaa lupaa. Ensi viikollahan nelja paivaa vierahtaa siella, joista kaksi paivaa menisi reissun paalla Halong Bay:lle. Mutta Phu Quocilla aurinko paistaa... kuten Shanghaissakin talla hetkella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
