Saigon-Rach Gia-Saigon-Mui Ne

Sunnuntaina kavaisin kaikissa pakollisissa Saigonin nahtavyyksissa. Aamulla menin turistilauman mukana kattomaan Cu Chi tunneleita, viidakkoalueelle jossa Vietnamilaiset sotivat tunneleistaan jenkkeja vastaan. Takaisin tulomatkalla jain bussista pois ja kavaisin katsomassa Reunification Palacea. Liityin ruotsalaisen elakelaislauman seuraan ja kuuntelin heidan oppaansa tarinoita palatsista, ja kyselin jos en ymmartanyt jotain sanaa. Normi palatsi. Siita jatkoin matkaa War Remnants museoon, joka oli hyva setti jenkkilaisten julmuuksista Vietnamin sodan aikana. Paikan paalle oli lahdattu jos jonkinmoista sotamateriaalia: helikoptereita, lentokoneita, tankkeja eri aseita ja hemmetin hyva kuvakollaasi tapahtumista sodan aikana.



Sunnuntaiyona alkoi matka sitten Rach Giaan, satamaan josta laivat lahtevat Phu Quocin saarelle. Vietin tunnin hotellin omistajaperheen seurassa ja he kertoivat elamastaan. Myos naapurissa asunut muori tuli morjestamaan, mutta ei suostunut istumaan vieressani vaan meni lattialle potkottelemaan. Muori kavaisi myos taputtamassa mahaani ja kehui, etta sun pitaa syoda nuori mies. Tosiaan kiloja on koko Aasiassa olon aikana lahtenyt lahes viisi. No naapurin isanta lahti heittamaan meikalaista moottoripyorallaan ja hotellin omistajat tulivat viela hyvastelemaan. Bussiasemalla isanta opasti mut oikeaan "matkahuoltoon". Istuin josain toimistossa tunnin verran ja taa vaki rupes siivoamaan sita torakoista ja muusta paskasta. Bussikuski kavi hakees meikalaisen kyytiin ja bussissa otin uuden karheen satiininiskatyynyn ja silmalaput paketista ja lakanan ja heittaydyin lusikka-asentoon, kuvitellen etta nukun koko kuuden tunnin matka. Mutta viela mita, kun paastiin Saigonin keskustasta ajelimme josain viidakossa ja joen aarella ja tie oli kaikkea muuta kuin tasainen asvalttitie. Heittelehdin minibussissa kuin jalkapallo ja ei tietoakaan, etta olisin nukkunut silmaystakaan. Tiet olivat kuoppaisia ja yhtamutavellia. Kuuden aikaan Rach Gian bussiasemalta otin moton, joka vei mut satamaan. Paikan paalla ei ollut ketaan ja kaikki lippuluukut tyhjia lukuunottamatta yhta. Menin satamaan odottelemaan, aikaa lahtoon oli pari tuntia. Viereen tuli joka koijjari juttelemaan, kyseli mihin oon menossa. Laitoin volat taysille mp3-soittimessa, ja odotin et kaveri lahtis. Kun ei millaan ollut lahossa, kysyin mitas hanella oli mielessa. Kerroin olevani matkalla Phu Quocin saarelle. Han kertoi, etta laivat eivat sinne tanaan kulje. Olin et mita ihmetta, ala valehtele. Koijari valitteli huonoa saata, sanoin et miten se voi olla huono ku ilma taalla tyyni ja aurinko paistaa. No kavaisin kysymyssa muilta ihmisilta ja kuulin, et laivat ei tosiaankaan kulje saarelle, jossa oli myrsky meneillaan. Otin moton, joka vei mut laivayhtion toimistoon ja sain rahat takaisin. Sanoivat, etta ehka kolmeen paivaan ei oo saarelle liikennetta. Paatin lahtea heti seuraavalla bussilla Saigoniin, ja miettia matkan aikana mihin sitten. Pihaan ilmaantui nuorimies, joka lupasi heittaa halvalla bussiasemalle. Matka kuitenkin paatyi johonkin pihakadulle, ja ilmoitin etta ei tama mikaan bussiasema ole. No nainen oli innokkaana kauppaamassa bussilippua, eika nuorimies ollut viemassa meikalaista bussiasemalle, joten otin lipun ja odottelin puolisen tuntia tata bussia. Reissu takas Saigoniin, 270km ja semmoset seitteman tuntia istumista. Paatin matkalla viela jaada Vietnamiin, ja ottaa valittomasti Saigonista bussin johonkin lahelle, lohomestaan.



Ennen kolmea olin sitten Saigonissa, taas. Kavin katsomassa tutun matkatoimiston reissukarttaa ja kyselin, paaseeko milla hinnalla ja viela tanaan Mui Neen. Lahtoon oli aikaa 20 minsaa, otin reissun tietamatta mihin olin menossa. Ihan sama, viikko reppu selassa ja yhta matkustelua, joten pieni loma lomasta ei olisi pollompi idea. Matkaa pieneen kalastajakylaan oli 220km ja ja luvattin, etta matka taittuu neljassa tunnissa. Matkaan meni kuitenkin kuutisen tuntia ja yhden paivan aikana olin matkustanut bussissa lahes parisenkymmenta tuntia. Hapesin silmat paastani, kun haisin turistibussissa pahalle ja naytin nukkuneen rukoukselta. Majoittumisesta ei ollut hajuakaan, joten heitin kuskille hotellien nimia lounarista. Han kehui meni jo meni jo, kunnes yhden nimen kohdalla pariskunta huuteli olevansa menossa sinne. No jain pois heidan kanssaan, mutta taman hotellin oma bungalowi oli turhan kallis. Kavelin viereiseen ja kadenvaannon jalkeen he lupasivat bungalowin meikalaiselle hintaan 7usd. Siina naureskelin, etta tama on turhan hieno meikalaiselle, mutta otetaan pois ja maksetaan ens vuonna...



Eka paiva Mui Nessa menikin omalla rannalla lohoillen. Sipaisin itseeni vietnamilaista aurinkorasvaa, joka jalkeenpain olikin virhe. Meikalaisen selka ja takareidet kartsasivat. Toisena paivana otin selvaa tulevista liikkeistani. Kavin kyselemassa bussilippuja ja otin bussilipun to-pe yolle valille Mui Ne-Saigon-Phnom Phen. Samaisessa matkatoimistossa omistaja pyyteli minua opettamaan excelin kayttoa. Taalla kun kaikki informaatio kirjoitetaan vihkoihin ja soitellaan peraan. Menin viereiseen kauppaan mika lie, hakeen juotavaa. Sielta ilmaantui joku heppu, joka oli innokas vaihtamaan kuulumisiaan. Kuuntelin hanen motoreissuistaan ympari Vietnamia, joita han tarjoaa turisteille. Han naytti vieraskirjaansa ja kehuja kylla oli sadellut. Kaiken lisaksi Mr. Binh sanoi, etta hanet voi loytaa myos lounarin www-sivuilta. Lupasin miettia hanen tarjoaamaansa Mui Ne reissua. No lahdin paivasta hakemaan safkaa itelle, kun Mr Binh huutelee, etta Jere my dear friend, come to see my family and my friends. No menin heidan ruokapoytaan (kuin kreivin aikaan) ja siina he antoivat lautasen minulle ja kaatoivat snapsin. Samantien snapsi pitikin jo vetaista tietamatta mita siina oli. Noh, riisiviinaahan siina. Samantien oltiin kaatamassa toista ja lautaselleni laitettiin rapuja ja mustekalaa. Siina sitten mutustelin safkaa ja otettiin pari jaykkaa riisiviinasettia, kunnes oli pakko todeta, etta paivakannille ei nyt olisi aikaa. Siina meita oli mina ja kymmenen vietnamilaista aijaa juttelemassa niita naita. Lupasin ottaa seuraavalle paivalle Mr. Bihnin reissun. Puolen paivan jalkeen otin pyoran alleni ja poljin laheiseen kylaan. Siella jokainen ihminen oli huutelemassa Hellouta ja goodbyeta. Jatkoin matkaani viela toiseenkin suuntaan, joka oli taynna turistimajoja ja hotelleja. Vaikutti silta, etta Mui Ne on varsinkin saksalaisten ja venalaisten suosiossa, kun lueskeli mainoskyltteja. Muutenkin koko mesta on taynna pariskuntia ja vanhuksia, ja meikalainen. Viela illalla liikkuessani hotellin ymparistossa huuteli Mr. Binh peraani. Menin viettamaan iltaa hanen perheensa kanssa ja mitas muuta oli tarjolla kuin riisiviinaa...

Viimeinen paiva taalla Mui Nessa meni Mr. Binhin reissulla. Ajeltiin kolmisen tuntia pitkin maita ja mantuja ja ihmeteltiin Vietnamin luonnon kauneutta. Kaveri naytti myos, miten nuudeli tehdaan ja miten bambuista kyhataan veneita. Kavin asken vetamassa viimeisen ateriani taalla Vietnamissa. Hotellini vieressa on torkyhalpa mesta ja heittaydyn hulluksi asken: tilasin alkuruuaksi kanasalaatin alle 1e, naudanfilekantyn reilulla 1e. Illallisseurueena oli 60v kanadalainen pariskunta, joka kertoi juttujaan Mt. Everestin valloituksesta ja maailmanymparimatkastaan. Hauska ilta.

Kymmenen paivaa Vietnamissa takana ja maa on yllattanyt positiivisesti. Varsinkin taalla etelaisessa Vietnamissa ihmiset ovat erittain, erittain ystavallisia ja heidan kanssaan tulee juttuun vallan mainiosti. Talla reissulla ei ollut kuitenkaan aikaa kayda SAPA:ssa tai Mekong Deltassa, mutta saastetaan toiselle kertaa, kuten Phu Quoc:kin. Ens yona bussi ottaa meikalaisen kyytiin tosta hotellin edesta 0100 ja yon ja seuraavan paivan aikana matkataan Phnom Pehniin.